Vältä turhaa kikkailua ja nosta oikein
Erilaiset nosto- ja siirtovälineet ovat kullan arvoisia, koska työpaikan turvallisuus alkaa työergonomiasta. Monet vammat ja työtapaturmat voidaan välttää, kun työympäristö suunnitellaan huomioiden ergonomiset näkökulmat. Muista siis noudattaa oikeita nostotapoja ja käyttää nostolaitteita aina kun mahdollista. Turvalliseen nostamiseen ei tosin yksistään riitä, että käytössä on nostolaitteet, kuten pumppukärryt tai nostopöydät. Niiden käyttö tulee opetella kunnolla, jotta työnteko on tehokasta ja loukkaantumisriski pysyy minimissä. Lisäksi laitteiden tulee olla helposti saatavilla tarpeen mukaan.
Fiksusti ja kevyesti - oikea nostotekniikka haltuun
Ergonominen nostaminen on investointi koko yrityksen toimintaan. Ergonomisella nostamisella tarkoitetaan kaikkia työtä helpottavia ratkaisuja, joilla kevennetään työn tuottamaa kuormitusta ja tehdään tehtävistä sulavampia. Raskaat tai toistuvat nostot tulee hoitaa oikeilla tekniikoilla ja fiksulla kalustolla. Kun homma sujuu sulavasti ja kivuttomasti, tiedät että nostamisen ergonomia on kohdallaan.
Mikäli käsin nostelua ei voi välttää kokonaan, niin pyydä työkaverilta rohkeasti apua ja nostakaa mieluummin porukalla. Huolehdi, että tilaa on riittävästi, jotta nostot onnistuvat helposti ja turvallisesti. Vältä kehon vääntelyä ja varmista, että lattia on tasainen. Raskaat tavarat tulisi sijoittaa alun perinkin sopivalle korkeudelle, jotta niihin on helppo päästä käsiksi ja turvallista nostaa.
Ergonomisen nostamisen niksit
1. Suunnittele nosto etukäteen, jotta tiedät mihin astua ja miten päin kuljetat tavaraa. Keskity nostoon.
2. Nostamiseen käytettävä voima saadaan keskivartalon lihasten lisäksi jalka- ja pakaralihaksista.
3. Nostettaessa nostettavan tavaran eteen kyykistytään siten, että jalkaterät ovat joko niin sanotussa käyntiasennossa eli seistään toinen jalka edessä, toinen takana tai on otettava riittävän leveä haara-asento.
4. Erilaisista tavaroista otetaan erilaisin ottein kiinni, joten ota huomioon mitä olet kantamassa. Useimmat kantamukset pidetään mahdollisimman lähellä vartaloa, mutta esimerkiksi kuumat astiat täytyy pitää etäällä itsestään.
5. Selän tulee pysyä luonnollisessa asennossa, joten sen ei tule pyöristyä.
6. Vartalon kiertoa tulee noston aikana välttää.
7. Nostosuorituksessa tulee välttää kaikenlaista riuhtomista, eli noston on oltava mahdollisimman tasainen.
Jollet pysty ylläpitämään hyvää nostotekniikkaa, kuorma on liian raskas. Silloin viimeistään kannattaa turvautua sopivaan nostolaitteeseen.
Me tarjoamme valikoiman, valitse sinä nostolaite
Pinoamisvaunu eli pinkkari tuo tehokkuutta kaikkialle missä tarvitset tavaroiden lastaamista, siirtämistä, nostamista ja pinoamista nopeasti ja turvallisesti. Pinoamisvaunu on käsikäyttöinen tai moottoroitu nostolaite, joka on suunniteltu erityisesti nostamaan lavakuormia ja muita raskaita esineitä. Sähkökäyttöiset pinoamisvaunut pystyvät nostamaan suurempia kuormia kuin manuaaliset mallit, mikä tekee niistä sopivia raskaiden tavaroiden käsittelyyn.
Nostopöytä vähentää tarvetta nostaa ja kantaa raskaita kuormia käsin. Nostopöydät ja erilaiset saksinostovaunut tekevät työskentelystä ja kuorman käsittelystä helpompaa sekä vähentävät huomattavasti fyysistä rasitusta. Ne ovat säädettävissä sopivaan korkeuteen, mikä tekee työskentelystä ergonomisempaa. Nostopöydät, saksinostopöydät ja saksinostovaunut sopivat monenlaisiin käyttötarkoituksiin ja olosuhteisiin esimerkiksi tuotannon ja teollisuuden nostoihin. Kompakti ja helppokäyttöinen akkutoiminen saksinostovaunu on ihanteellinen ratkaisu juuri ammattikäyttöön. Kun valitset sopivaa nostopöytää, mieti käyttötarkoitusta, käsiteltävän tavaran kokoa ja käyttöolosuhteita.
Perinteinen pumppukärry on nappivalinta painavien esineiden ja lavojen siirtelyyn paikasta toiseen. Kuljetettavan tavaran paino ja pakkaustapa sekä käyttöympäristö vaikuttavat siihen, millainen haarukkavaunu kannattaa valita. Jos suunnittelet nostavasi lavoja korkealle, kannattaa harkita edellä mainitun pinoamisvaunun hankintaa. Sähkökäyttöinen haarukkavaunu on ergonominen vaihtoehto raskaissa ja jatkuvissa lavasiirroissa. Käyttöympäristö voi myös asettaa vaatimuksia vaunun valmistusmateriaaleille. Esimerkiksi RST-pumppukärry on oikea vaihtoehto elintarvike- ja meijeriteollisuuteen. Nappaa täältä lisää vinkkejä pumppukärryn valintaan.
Erilaiset nosto- ja siirtovälineet tekevät nostamisesta helpompaa ja ergonomisempaa hommaa. Jokaisella kuljettimella ja nostimella on oma erityinen käyttötarkoituksensa, jota tulee noudattaa, jotta käyttö on turvallista. Hexaplanilla on esimerkiksi tynnyrinostimia, tynnyripihtejä ja -tarraimia, jotka on suunniteltu helpottamaan juuri tynnyrien käsittelyä ja siirtämistä. Autonrenkaita ei kannata kannella, vaan käytä ehdottomasti rengaskärryjä. Ja kaikkihan varmaan tietävät nokkakärryn? Sen todellisen monitoimikärryn, joka soveltuu loistavasti tavaroiden siirtoon kantamisen sijasta melkein missä vain. Tavaransiirrossa varastokärry säästää työtekijän selkää ja työ sujuu nopeammin.
Vaunut eivät ole ainoastaan näppäriä kuljetukseen, vaan ne tekevät myös tavaroiden siirtelystä kevyempää. Kun hoitaa siirtohomman yhdellä kertaa, säästää aikaa ja vaivaa sekä askelia. Erilaisiin tarpeisiin – olipa kyse sitten osastojen välisistä kuljetuksista, tuotannosta, toimistosta tai varastoista – tarvitaan erilaisia kuljetusvaunuja. Oikean kokoisen ja oikeanlaisen vaunun valinta on ihan avainasemassa, joten teimme vaunujen valintaoppaan helpottamaan valinnanvaikeutta.
Kuljetuskulit ja erilaiset pyöräkuljettimet puolestaan tekevät suurten ja painavien kappaleiden siirtelystä vaivatonta. Kaasu- ja hitsauspullojen siirtäminen onnistuu helposti siihen sopivilla pullokärryillä. Lavojen nostamiseen esimerkiksi kuorma-auton lavalta tasapainottuva nostohaarukka on sopiva valinta. Pyörillä liikuteltavat puominosturit sopivat puolestaan varastojen, korjaamoiden ja teollisuuden erilaisiin tarpeisiin.
Joskus voi olla järkevintä asentaa kiinteä nosturi nosto- tai siirtolaitteen sijaan. Erilaisia taljoja, vinssejä ja siltanostureita käytetään suurten ja raskaiden esineiden toistuvaan nostamiseen varastoissa ja tuotantolaitoksissa sekä vaikeapääsyisissä paikoissa.
Nosta oikein ja turvaudu aina tarvittaessa nostolaitteisiin. Tehosta yrityksesi sisälogistiikkaa valikoimamme nosto- ja siirtovälineillä.