Hangon Museo
Hangon museon toimistotilat ja arkisto muuttivat Mannerin Konepajan vanhoihin tiloihin. Museon uudet toimistokalusteet tulivat Hexaplanilta pitkälti räätälöityinä, jotta ne vastaisivat täydellisesti museon tarpeita. Erityistä kiitosta saa suuri arkistopöytä, jossa on iso pöytätaso ja tilavat vetolaatikostot.
Erikoispöytä ja muut räätälöidyt
kalusteet Hangon museon tiloissa
Hangon museo on yksi Suomen vanhimmista paikallishistoriallisista museoista. Sillä on pitkä historia vuodesta 1909 ja merkitys Hangon kaupungin kulttuuriperinnön säilyttämisessä on kiistaton. Tammikuussa 2024 museo otti uuden askeleen eteenpäin, kun sen toimisto, arkisto ja näyttelytilat muuttivat Mannerin Konepajan vanhoihin tiloihin Hangon Pitkäkadulle.
Uudet, suuret tilat ovat museon toiminnalle merkittävä parannus. Museon näyttelysalit sijaitsevat nyt kaikki yhdessä kerroksessa, mikä tekee tilat saavutettaviksi ja helpoiksi kaikille vierailijoille. Muutto toi myös mukanaan mahdollisuuksia museotoiminnan kehittämiseen, mukaan lukien toimisto- ja arkistokalusteiden päivittämisen. Parasta aikaa työtä tehdään museolla päänäyttelyn parissa ja näyttely valmistuu kesäksi 2025.
Räätälöidyt kalusteet
Hangon museon uudet toimistokalusteet räätälöitiin heille sopiviksi ja osa tehtiin mittatilauksena. Räätälöidysti tilattujen kalusteiden etuna on, että ne voidaan suunnitella sopimaan olemassa oleviin kalusteisiin tai valmistaa tarkasti tilojen mittojen ja käyttötarpeiden mukaan. Tällainen räätälöinti mahdollistaa sen, että tilat hyödynnetään optimaalisesti ja kalusteet tukevat toimintaa.
Yksi näyttävimmistä museolle toimitetuista kalusteista on mittatilaustyönä tehty suuri arkistopöytä, joka sijoitettiin museon kuva-arkistoon. Kun museonjohtaja Laura Lotta Andersson lähetti tarjouspyyntöjä kalusteista, hän tiesi jo etukäteen ettei museon yläkertaan suunniteltu pöytä löytyisi suoraan kalustetoimittajien perusvalikoimasta.
- Meillä oli toiveena erikoispöytä yläkertaan, jossa olisi iso pöytälevy ja laatikostot alla. Pyysin tarjouksia ja päädyimme Hexaplaniin, koska he pystyivät tarjoamaan meille etsimämme pöytäratkaisun. Pöytä räätälöitiin ja rakennettiin meidän tarpeidemme mukaisesti. Hintakin oli kilpailukykyinen, kertoo Andersson.
Museon 3 x 1,5 metrin kokoinen arkistopöytä suunniteltiin juuri valokuvien, kuvakokoelmien ja vanhojen esitteiden käsittelyä varten. Tilava pöytä tarjoaa paljon työskentelytilaa ja sen ympärille mahtuu useita työntekijöitä yhtäaikaisesti. Pöydän alla on kuusi 100 cm leveää laatikostoa, kolme kummallakin puolen. Niiden vetolaatikot kätkevät sisäänsä valtavasti Hangon historiaa.
Muita kalusteita: ergonomia ja toimivuus etusijalla
Hyvin valitut toimistokalusteet parantavat museotilojen käytettävyyttä, ergonomiaa ja estetiikkaa. Hexaplan toimitti museonjohtajan ja tutkijan työpisteille korkeaselkäiset toimistotuolit ja sähköpöydät, jotka mahdollistavat työasennon vaihtelun päivän aikana vähentäen istumatyön kuormittavuutta. Asiakastiloihin ja museon aulaan sijoitetut Fen-tuolit edustavat modernia muotoilua ja mukavuutta, mikä tekee vierailijoiden vastaanottamisesta entistä miellyttävämpää.
Museon neuvottelutilaan tuli pitkä kokouspöytä, joka mahdollistaa erilaisten palavereiden ja tapaamisten järjestämisen. Pöydän ympärille mahtuu useita henkilöitä ja se on jaettavissa kahteen osaan tarvittaessa. Pöytäpistorasioilla varustettuna kokouspöytä on käytännöllinen ja monikäyttöinen.
Monessa kohtaa suunnittelua otettiin huomioon olemassa olevien kalusteiden sävyjä ja uusia kalusteita räätälöitiin yhteen sopiviksi. Esimerkiksi koivu toistuu museolla kalusteesta toiseen. Uusien säilytyskaappien oviin valittiin koivupinta ja kokoustilan Zone-nojatuoleista löytyy poikkeuksellisesti koivuiset käsinojat.
Hexaplanin projektimyyjä Heli Nygård oli museon apuna ja hän kävi Hangossa paikan päällä.
- Oli erittäin tärkeää, että asiantuntija kävi paikan päällä. Ilman tätä apua olisi ollut huomattavasti vaikeampaa saada kokonaiskuva kaikista mahdollisuuksista. Esimerkiksi miten kokoustila sisustettaisiin tai miten saataisiin tarpeeksi kaappeja ja lounaspöytä sopimaan toimistoon, sanoo Laura Lotta Andersson.
Työtekijät pyöreän pöydän ympärillä
Hangon museon lounastilaan räätälöitiin pyöreä pöytä, joka on suunniteltu erityisesti yhteisiä taukohetkiä varten. Pöydässä on koivutaso ja vinojalat, jotka tuovat modernin ja tyylikkään ilmeen tilaan. Museoamanuenssi Linda Svennblad on tyytyväinen lounaspöytään ja muihinkin Hexaplanin toimittamiin kalusteisiin.
- Uudet kalusteet sopivat tänne. Lounaspöydästä pidän erityisesti, sillä se mahtuu hyvin meidän toimisto/taukotilaan ja näyttää kauniille. Pyöreän pöydän ääressä jokainen näkee toisensa, mikä helpottaa keskustelua ja yhdessäoloa tauoilla. Me voimme kokoontua pöydän ääreen muutenkin kuin vain lounastauoilla, vaikka pieneen palaveriin, Svennblad kertoo.
Museon pyöreä lounaspöytä ei siis ainoastaan täytä tilatarvetta, vaan myös edistää henkilöstön välistä vuorovaikutusta.
Linda Svennblad
Yllätyshaasteena paino
Hangon museon arkiston turvallisuutta parannettiin hankkimalla pitkä rivi paloturvallisia riippukansiolaatikostoja, jotka tarjoavat asiakirjoille paljon säilytystilaa ja erinomaisen suojan. Lukittavissa riippukansiolaatikostoissa on 60 minuutin palosuojaus papereille (EN 15659, LFS6). Ainoa kalustusprojektissa ilmennyt haaste tuli juuri paloturvallisten riippukansiolaatikostojen kanssa. Ne painavat 260 kg kappale! Laatikostot oli alun perin tarkoitus sijoittaa rakennuksen yläkertaan tutkijan huoneen ja kuva-arkiston läheisyyteen, mutta suuren massan vuoksi niille etsittiin museon alakerrasta vaihtoehtoinen sijoituspaikka.
Asennuspalvelu
Kalusteiden hankinnan yhteydessä Hangon museo osti myös asennus- ja kokoonpanopalvelun. Asennuspalvelu hoiti kalusteiden kokoamisen paikan päällä ja huolehti pakkausjätteiden poisviennistä, jättäen tilat siisteiksi ja valmiiksi käyttöön. Palvelu sisälsi myös kalusteiden kuljetuksen ja sisään kannon museon toiseen kerrokseen. Tämä kokonaisvaltainen palvelu säästi museon henkilökunnalta aikaa ja vaivaa, jolloin he pystyivät keskittymään museotoiminnan pyörittämiseen ja uusien tilojen valmisteluun vierailijoille.
Uusi tila vai kaipaako vanha uudistusta?
Autamme mielellämme. Voimme hyödyntää valmiita kalustesuunnitelmia tai tehdä asiakkaan kanssa käydyn keskustelun perusteella suunnitelmakuvan, joka pitää sisällään kalusteiden sijoittelun pääpiirteittäin. Ota rohkeasti yhteyttä!